Iik, lapsenlapset laatikossa!

Teksti: | Julkaistu 17.10.2014

Hyvät naiset ja herrat! Äitini pahastui, kun pyöräblogia ei ole päivitetty aikapäiviin. Oli syytäkin! Hoemme avemarioita ja päästämme ääneen erään hämeenlinnalaisen nonnan, jonka laatikkopyöräkolumni sisältää viimeisessä kappaleessaan hirvittävän virheoletuksen. Oletamme, että korjaatte sen hetimiten! Tell it like it is!

Take it away, nonna:

 

lapset

 

Päivänä eräänä kuulin, että tyttäreni perheeseen on hankittu laatikkopyörä. Siis mikä? Sellainen laite, jolla aletaan liikkua: aikuinen ja kaksi lasta. Siis lapsenlapseni laitetaan laatikkoon ja menoksi. Monenlaista luomuilua olen tyttäreni perheessä nähnyt. Olen ostanut pesupähkinöitä vävypojalleni syntymäpäivälahjaksi. Olin paikalla, kun kesähelteellä roudattiin keittiöön 40kg luomulihaa: possua, nautaa, lammasta. Sitä sitten alettiin Facebookin ja puhelimen välityksellä jakaa ruokapiiriläisille – tänne ja nopeasti tai sitten heti hakemaan omanne. Jauhelihaa, osso buccoa, kyljystä ja filettä – sopivassa suhteessa ja jotakuinkin tilauksen mukaisesti kaikille. Olen opetellut käyttämään bamburättejä Wettexin sijasta.

Tämä on nyt siis uusin luomutempaus, mutta lähes pelottava asiaa tuntemattomalle nonnalle. Pyöräilijä olen minäkin, nyt Ainolla, pyörien kaunottarella. (Meillä Hämeenlinnassa on muuten Linnan pyöräverstas, ihan paras paikka, Verkatehtaalla. Sieltä saa mm. tingatinga-soittokelloja.) Olen myös aikanani kolmisenkymmentä vuotta sitten kuskannut lapsiani oranssissa muovisessa lastenistuimessa ja vieläpä ilman kypärää. Laitetaanko laatikkopyörälapselle kypärä? Onko hänellä valjaat vai sinkoileeko laatikossa suinpäin ja nousee jaloilleen kesken matkan? Laatikko – onko se ihan kova? Pitäisikö antaa vanhoja tyynyjä pehmikkeeksi? Kymmenet kysymykset mielessäni toivotin onnea laatikkopyöräilyyn.

 

KUKA SITÄ AJAA?

 

Tyttäreni sai ajokortin joulun alla 1998. Syntymäpäivä oli 17.12. ja niin tarkkaan oli kaikki säädetty, että jo ennen joulua pääsin (vai jouduin) ensimmäistä kertaa hänen kyydissään hämeenlinnalaisesta lähiöstä keskustaan. Satoi räntää ja oli jouluruuhka. Kyllä, meidänkin kaupungissamme on sellainen. Pelkäsin aivan järkyttävän paljon. Muistan vieläkin ajoittain tuon tunteen, nyt kyllä ajaessani itse. Eihän tuo lapsi tuntenut oikeaa ja vasenta. Eihän hän ymmärtänyt ryhmittymisestä mitään. Eikä siitä, että liikenteessä oli monia muitakin. Eikä sitä, että meidän automme ei ollut yhtä ketterä kuin autokoulun uutukaiset menopelit. Ryhtyykö tämä ihminen nyt suhaamaan lapset laatikossa pitkin Turkua, paljon isompaa kaupunkia ja vilkkaampaa liikennettä.

Olen ymmärtänyt, että polkimissa on enimmäkseen Aleksi – miehistä fiksuin ja rauhallisin. Käytännöllinen ja varmaotteinen saariston lapsi. Ja että pyöräilijät on aika hyvin huomioitu turkulaisessa liikennesuunnittelussa. Ja että laatikkopyöräilijä on niin sympaattinen näky, että se lähes pysäyttää muun liikenteen.

Mutta eiköhän Laurakin jo erota oikean ja vasemman, kun on oppinut merimerkitkin. Ja ajellut kotikaupunkiaan pitkin poikin keltaisella Jopolla.

Täytyy olla luottavainen nonna, niin tässä kuin muissakin asioissa.

 

LAATIKKOKONTAKTOINTI

 

Kun Laura sai kesällä 1981 ensimmäiset rattaat, vaaleansiniset Brio-merkkiset, mummi ihmetteli – ellei suorastaan paheksunut – kun lapsi istui niissä kasvot menosuuntaan. Mummin mielestä äidin tuli aina nähdä lapsen kasvot. Eihän sitä tiedä, jos oli joku hätä lapsella eikä edes pystynyt seurustelemaan lapsen kanssa.

Mietin tätä aikanaan eritoten silloin, kun lapsi oli fillarissa selän takana istuimessa. Kai kuitenkin huomaisin, jos hän tyystin sieltä putoaisi. Ja jos oikein tärkeää asiaa tulisi, niin voisi sitten takoa nyrkillä selkääni. Ja kyllä sieltä puhekin kuului. Muistan elävästi, kun työ- ja tarhapäivän jälkeen puskin Pietari istuimessa kotiin pehmeähiekkaista ylämäkeä ja kuului lapsen kirkas, miettiväinen ja myös vaativainen ääni: ”Äiti, mitä taivaan takana on?” Lupasin palata kotona asiaan, mutta muistinkohan. Täytyy tarkistaa, kun ensi kerran tavataan.

Niin, tästä pääsen siihen, että voiko laatikkopyöräilyssä seurustella lasten kanssa? Nonna-perspektiivistä kaikki lasten sanomiset ja kysymiset ovat huipputärkeitä. Nautin jokaisesta sanasta, ihmettelystä ja oivalluksesta ihan satasella. Ehkä täytyy ajatella niin, ettei auton takapenkillä olevien lasten kanssa alati ja intensiivisesti seurustella. Tunnelma voi itse asiassa olla paljon huonompi ja kireämpi kuin laatikkopyöräillessä. Kyllä ne tärkeät kysymykset sitten toistetaan ja kokemukset vaihdetaan, kun on tauon paikka.

Kiitos, rakas äitini! Mutta no niin — huomaatteko, laatikkopyöräilijät, tämän räikeän virhearvion?

 


Kommentoi (0)


Erilainen iltalenkki

Teksti: | Julkaistu 7.4.2014

Kun helmikuu tuntuu nahoissa keväiseltä, en riemuitse, että kevät jee, vaan nurisen, että h*******n ilmastonmuutos ja armageddon. Luonnotonta. Mutta kun katupöly alkaa kuristaa kurkkua maaliskuun lopussa, minäkin myönnyn riemuitsemaan: nyt se tuli, kevät, ihan oikea kevät, kevät kevät kevät!

Kevätilloissa on taikaa, jonka ehtii aina vuodenkierron aikana unohtaa. Sitten se tunne taas iskee: huumaava, humalluttava, hullaannuttava levottomuus. Illalla ei enää voi nysvätä Pikku Kakkosen ja palapelien äärellä koko iltaa, vaan on pakottava tarve lähteä tutkimaan heräävää maailmaa. Siksi lähdemme yleensä kuuden kieppeille pitkälle iltalenkille, jolta palataan vasta iltapuuropöytään.

fillll

Ihanan, keltaisen Joponi takarengas oli talven jäljiltä puhki ja olin pari päivää pyörättä. Kevätmaniassani toitotin muulle perheelle, että ei se haittaa, lähdetään silti ulos, mä voin juosta Babboen vieressä! Ei muuta kuin pinkit juoksutossut jalkaan (en haluaisi mainostaa, mutta Niken Free-tossut on epäeettisyydestään huolimatta jumalten lahja jaloille) ja pinkomaan laatikon rinnalla. Aika monta kertaa piti pyytää hidastamaan.. Mutta lapsilla ainakin oli hauskaa. Osoittelivat puuskuttavaa mutsia ja hihittivät tohkeissaan.

Nyt ollaan käyty vastaavalla lenksulla jo parina iltana. Tulee pidettyä hyvä kävely- ja hölköttelytahti yllä. Suositellaan allekirjoittaneen kaltaisille laiskiaisille, jotka eivät saa peppuaan hevillä lenkille. Kirilaatikko — toimii.

Ja keväinen Turku — voi, se on kaunistakin kauniimpi ja sööttejä kohteita täynnä. Mutta se on jo oman postauksensa paikka, eli beware: Turku palaa.

turku


Kommentoi (0)


New kid on the block

Teksti: | Julkaistu 4.4.2014

Emme ole enää kulmakunnan ainoa Babboe Big-perhe! Samanmoinen pyörä on muuttanut miltei viereiseen kortteliin. Iih — jotenkin liikuttavaa.

Valpas naapurimme olikin jo kuulemma luullut, että pyörämme on varastettu, kun hän näki tutun näköisen Babboen kiitävän hurjaa vauhtia läheistä mäkeä ylös ihan vieraan hepun polkemanana. (On muuten tosi sydäntä lämmittävää, että meidän Babboe on taloyhtiömme yhteinen lemmikki, jonka hyvinvoinnista naapurit huolehtivat. Pitävät huolta, ettei pollitä ja ideoivat usein säilytysratkaisuja ja kyselevät pyörän ominaisuuksista. On se valloittava söpöläinen, meijjän pienokainen iso mötikkä.)

nyykid_

(Huom: kuvan seinämaalaus ei liity tapaukseen ja on puhtaasti koristeellinen elementti tässä merkinnässä — en minä nyt niin kreisi oo, että lähden kuvailemaan toiden pyöriä niiden pihoille..)

 

Nykyään kurkkaamme läheiselle sisäpihalle tavallista uteliaampana ohi polkiessa. Onko Babboen serkku/täti/sisko siellä ja miten ne sen lukitsevat? Onko niillä monta lasta? Ovatkohan ne kivoja? Jos joskus törmätään, on pakko pysäyttää ja moikata. Jonkun yhteenkuuluvuuden tunteen tämä laatikkopyörähomma vielä luo, kun touhu ei ole ainakaan Turussa vielä valtavan yleistä — niin harmillista kuin se onkin. Toivottavasti lajitoverin bongaaminen on vielä joskus niin yleinen juttu, ettei sille tulisi mieleenkään uhrata omaa blogimerkintää.

Mutta toistaiseksi: tervetuloa naapurustoon, salaperäinen toinen Babboe Big! Me ollaan sun ei-niin-salaisia faneja. Ja lisääntykää ja täyttäkää maa. Teitä mahtuu tänne vielä satamäärin. Jokirannassa rullaillaan!


Kommentoi (0)



Meritursas mönki laatikkoon

Teksti: | Julkaistu 30.3.2014

Viikon onnellisin hetki? No, perjantai-iltapäivä on hyvä. Siinä puoli neljän kieppeillä, kun ollaan matkalla päiväkodista himppeen. Höpötellään päivän kuulumiset ja esikoinen varmistaa: ”Alkaako nyt kaksi japaapäivää?” (V-kirjain, on se vaikee. Japaapäivä it is.) Silloin äiti hihkaisee itsekin epäuskoisena, että Joo!

Mutta oisiko kaikkein autuainta sittenkin lauantaiaamupäivä, kun juodaan liian monta mukillista kahvia, kuunnellaan Bruce Springsteeniä, leikitään, löhötään ja aletaan puhua retkestä. Mihin mentäisiin?

kuva-24

Teemme lauantaina aamupäivällä aina retken ennen kuopuksen päikkäriaikaa. Se on perinne, jonka muistan jo lapsuudestani: kävimme lauantaisin aina kirjastossa lainaamassa pinon kirjoja ja äänisatuja c-kasetilla (se käännä sivua -pling kaikuu yhä unissani) sekä syömässä leivokset kaupungin kivoimmassa (ja okei, lähes ainoassa) kahvilassa (lapsille bebet, aikuisille lakkaleivokset). Tahdon ehdottomasti, että lauantain kiva kaupunkikierros tatuoidaan myös omien lasteni muistoihin.

Olemme niin nahjuksia liikkeellelähdössä, että ehdimme harvoin suorittaa retkellämme kahta rastia (kuten kirjasto+kahvila -kombo): tämä lauantai ei ollut poikkeus. Nyt ei poljettu kirjastoon, vaan toiseen suosikkikohteeseen, kauppahalliin. Turun kauppahalli on ehdottomasti kaupungin paras ruokashoppailumesta — niin kuin kai halli miltei tahansa kaupungissa — ja hoidamme siellä lähes poikkeuksetta kala- ja lihaostoksemme sekä leipähommat ihanan Ullan Pakarin puodista. Nyt ostettiin ainekset sunnuntain tuntikausia muhivaan chili con carneen, yrttigoudaa, ohraleipää, loimulohta, aimo kasa somia kasviksia. Lisäksi Aleksi pimahtaa aina Herkkunuotan mahtavassa kalaliikkeessä ja päätyy ostamaan jotain ellottavan ja kiehtovan välimaastossa pulikoivaa: tällä kertaa rasian marinoitua meritursasta. En maistanut. Kuulemma superherkullista oliiviöljyssä paistettuna ja hyvin suolattuna. Nyt Babboella on siis kuljetettu myös meritursasta. Selevä.

hergut

Kallis kahvilakeikka kuitattiin euron pullalla ja kahden euron karjalanpiirakkapussilla, jotka nautittiin rennosti lootan suojissa, auringon häikäistessä. Kitupiikkiäiti ilakoi ja polki kotiin iloisesti virnistellen. Lauantairetket, lav jyy forevö.


Kommentoi (0)


Perhepyöräparatiisi

Teksti: | Julkaistu 13.3.2014

filfill

Ei liene tarpeen tarkentaa, missä olemme. Perhepyöräparatiisissa. Ja paratiisihan tämä kanaali  en ja kauniiden kukkapuskain kaupunki on muutoinkin. Minulla ei ole varaa ylenkatsoa lihapullabaareihinsa vuosi toisensa jälkeen palaavia Costa Brava -suomalaisia, sillä perheeni on ihan yhtä koukussa turvamatkoihin: niihin, jotka eivät petä. Niihin, joissa kolutaan samat nurkat, puistot ja raflat joka vuosi ja uskaltaudutaan korkeintaan muutamaan uuteen kohteeseen.

Niinpä keväinen Amsterdam näyttäytyy meille taas kuvankauniina Brouwersgrachtina, sen varrella nököttävänä vakkarileikkipuistona, hulisevana Jordaanina, De PizzaBakkersin täydellisinä pitsoina ja Laivamuseon loputtoman hienoina näyttelysaleina.

Tänä vuonna yritämme täyttää uutuuskiintiön seilaamalla rautatieaseman takaa lähtevillä ilmaisilla lautoilla uusille saarille tsiigaamaan kaupungin moderneja hoodeja. Kenties pääsemme viimein myös supertyylikkääseen pääkirjastoon tähyilemään merelle. Anne Frankin talon jonot taas näyttävät tänäkin vuonna niin ketuttavilta, että käännymme kerta toisensa jälkeen tiehensä. Vielä joskus.

fill

Mutta ihanaa on. Aurinko porottaa niin, että iltapäivisin pitää kuoria takki tiehensä. Ja joo, tavarafillareiden väistely on oma taiteenlajinsa. Pitää mielen virkeänä ja uumat kapeina. Tai siis pitäisi, ellei pitäisi joka päivä testata juustoja ja oluita.. Kippis ja terveisiä Kolmannen pyörän lukijoille!

fillaa


Kommentoi (1)


Päivän paletti

Teksti: | Julkaistu 13.2.2014

Aleksi tässä moro!

 

Harmaata.
Ja ruskeaa.
Mutta eniten harmaata.

Tiedätte itsekin, minkälainen sää täällä etelässä parhaillaan on. Lasten ilmeistäkin näkee, että mitä me täällä tehdään? Miksi meidät revittiin olohuoneen duploleikeistä tänne sumuun?

fillar
Mutta virkistäähän pyöräretki vaikka pelkästään ympyrää ajaisi. Ja talvisade on ihan yhtä raikas kuin kesäsade. On, on.

Silti. Harmaata on.


Kommentoi (0)


Metrin mittaiset aktivistit

Teksti: | Julkaistu 12.2.2014

Aleksi tässä moro!

Omat vanhempani olivat lapsuudessani jo niin turtuneita yhteiskunnan tilaan, ettei minua tungettu Nuoriin Kotkiin, toisin kuin isoveljeni. Tästä huolimatta, tai tämän takia, pyrin ohjaamaan omia lapsia aktiivisen kansalaisen suuntaan. Sattuipa mukavasti, että taannoin Turussa järjestettiin polkupyörämielenosoitus johon pääsimme osallistumaan. Ensipolkaisu kansalaisaktivismille sisälsi puheiden kuuntelua, huomionherättelyä kilikelloilla, ja tietenkin pakollisen adrenaliinisysäyksen bussikuskeja väistellessä. Jos lapsilta kysyy tapahtumasta, kaikkialla oli paljon pyöriä ja sitten saatiin mansikkaleivos.

fillari

Mielenosoitusretken fyysisesti rankin osuus oli alkupuolisko, kun sähköavun akkupesän lukkosula ei ollut vielä vaikuttanut ja piti polkea omin, olemattomin lihaksin. Lasten yhteispaino lähenee nykyään jo 30 kiloa ja varsinkin vastatuulessa kokonaisuuden bruttokilot alkavat käymään (avovaimon huomio: huoh — tämä muoto on siis Kotuksen mielestä nykyään ihan hyväksyttävä: alkaa käymään) kunnolle. Pikkuvinkki: jättäkää akkupesän lukko auki-asentoon yön yli. Jos jumittuu, niin ainakin akun saa pesään. Laittaa vaikka rukkaset kiilaksi, jos meinaa tippua kyydistä.

Niin mistä mieltä osoitettiin? Turun kiinteistöliikelaitos hylkäsi esityksen uudesta Kirjastosillasta kauppatorille kulkevista liikennejärjestelyistä. Nyt meillä silta tyhmässä paikassa, ja keskustaan ei löydy ainoatakaan turvallista pyöräväylää.

Mutta siis bussikuskit. Mitä helvettiä! Miksi haluavat tappaa pyöräilijät? Yksi vielä huusi ikkunasta että joukkoliikenne on teidän puolella, ja samaan aikaan yritti kiilata polkupyörien välistä. Bussilla.

 

Jälkikirjoitus: tässähän kävi lopulta ihan hyvin – ehkä. Keissi sai joulun alla yllätyskäänteen.

Jälkikirjoituksen jälkikirjoitus: Mutta kannatti tätä postausta hillota pari kuukautta, koska kirjoittamisen aikaan tuo ”alkaa käymään” -muoto ei vielä olisi ollut hyväksyttävä.


Kommentoi (1)


Arki (ja juhla) yllättivät pyöräilijän!

Teksti: | Julkaistu 22.1.2014

Nyt niitä avemarioita kehiin! Olimme joulukuun ja alkuvuoden ajan maailman surkeimpia pyöräbloggaajia. Anteeksi! Toinen perheen aikuisista (ei mainita kumpi, mutta hän ei ollut miespuolinen) viipotti pikkujouluista toiseen skumppapullo liimattuna kouraansa, toinen viihdytti lapsia. Sitten leivottiin pipareita, koristeltiin kuusta, stressattiin joulupöydän antimia, mitä näitä nyt on… Joulurauhan julistukseen oli tarkoitus laatikkopyöräillä, mutta tihkusade nitisti suureelliset aikeemme. Onneksi eräs Tavarafillaristi bongattiin tapahtumasta Babboe Bigin kanssa, joten merkki oli edustettuna juhlatilaisuudessa.

Vuoden alkua taas värittää kuopuksemme päiväkotistartti. Varsinkin parjattuun kiintymysvanhemmuuteen kallellaan olevan äidin sydän on sykkyrällä ja väräjää huolestuneena. Miten se nyt pärjää… Miten alle puolitoistavuotiasta edes kehtaa laittaa hoitoon tässä kotihoidon luvatussa maassa…

Palaamme pian linjoille, jahka sydämen muruset on pikaliimattu kokoon. Ensimmäiset itkuttomat hyvästit koettiin tänään, joten hetki voi olla käsillä hyvinkin pian!

uljas


Kommentoi (1)


Ostetaan: talvipyöräilymotivaatio

Teksti: | Julkaistu 2.12.2013

Annetaan vaihdossa: 10 raskauskiloa, jotka eivät ole lähdössä minnekään. Ja tuskin voidaan enää puhua raskauskiloista, kun kuopus täytti juuri vuoden. Tähän väliin kaikki kirosanat, jotka osaatte. Ja sitten vielä ne, jotka kapteeni Haddock osaa.

Joo, minulla oli unelma. Vähän niinku Martin Luther Kingillä, mutta ”vähän” pinnallisempi. Nimittäin sellainen, että laatikkopyörä muuttaisi minut superpolkijaksi, joka ei enää koskaan valitse bussia. Siinä sivussa laihtuisin timmiksi mimmiksi.

No, ei se ihan niin mennyt. Olen iloinen sekakäyttäjä, en eksklusiivinen pyöräilijä. Mikä pahinta, tunnen motivaationi laskevan samaa tahtia lämpöasteiden kanssa. Kun olen saanut aamulla lapset tungettua talvihaalareihinsa (olkoonkin, että ne ovat ne maailman söpöimmät pandaversiot), valun tuskanhikeä enkä jaksaisi alkaa purkaa seinään sidottua Babboeta vapaaksi. Kylmää. Pimeää. Ei huvita.

unnamed-5

Tiedän, että joitain teitä huvittaa. Millä motivoitte itsenne talvipyöräilyyn?’Vinkit tiskiin!

Äitini vastaisi välittömästi, että se paleluosuus on pelkkä pukeutumiskysymys. Ja onhan se totta. En omista mitään edes kaukaisesti ulkoiluvaatteksi luokiteltavaa (totta puhuen ”ulkoilu” tarkoittaa minulle hanakaljan kittaamista tilassa, jossa törmäillään seiniin ja tanssitaan epärytmissä indiehittejä. Ai että –– se ulkoilu on poikaa!).

Yritin jo hiukan petrata. Tilasin päheät talvikengät. Kihlattuni, joka on tunnettu äärimmäisestä hienotunteisuudestaan ja tavattomasta lempeydestään sekä siitä, että hän ei ole koskaan kritisoinut yhtäkään vaatekappalettani tai surkeaa hiustyyliäni, vastasi kysymykseeni ”EIKS NÄÄ OO HIANOT!!!?” diplomaattisesti: ”On ne varmaan meidän lasten mielestä hienot.” Ettäs kehtaa!

Mutta näiden on siis oltava tosi pahat, jos tuo zen-mestarikin äityy kettuilemaan.

unnamed-4

No, minusta ne ovat reteeeet. Mutta joo. Toppatossut eivät riitä. Oi motivaatio, missä lienet?


Kommentoi (8)


Seitsemän kertaa fillaritotuus

Teksti: | Julkaistu 18.11.2013

Kansalaiset, medborgare. Seuraa seitsemän kohdan kuukausiraportti Babboen lainatiimiltä.

familyyy

Tässä muutama toteamus kuukauden mittaiselta Babboe-koeajolta. Koska normaalisti kuljemme Croozer-pyöräkärryn kanssa, on toteamukset suhteutettu pyöräkärryn kanssa kulkemiseen, vaikka varsinaista vertailua näiden kahden kulkupelin välillä ei tehdäkään.

 

1) Oli kätevää, kun pyörää pystyi pitämään pihalla. Liikkeelle lähtö, sekä lasten ja tavaroiden pakkaus kävi kätevästi, kun pyörä odotteli valmiiksi ulkona. Vähän toisaalta hirvitti pyörän säilyttäminen sateiden, pakkasten ja kaikenmaailman hiippareiden armoilla, mutta ilmeisesti pyörä on suunniteltu ulkona pidettäväksi.

2) Teimme pyörällä keskimäärin 3-10 kilometrin reissuja. Kelit olivat vaihtelevat ja pääsääntöisesti on ollut pimeää. Pyörän valot ovat hyvät, tosin lapsille sietämättömän houkuttelevat, joten aina täytyy tarkistaa ettei lapsen pieni sormi ole viimeisenä tekonaan ennen sisälle menoa käynyt painamassa valoa päälle.

3) Babboe kerää katseita kanssakulkijoilta. Nuoret pariskunnat hymyilevät, katsovat toisiinsa, nappaavat tiukemmin toisiaan kädestä kiinni ja mutisevat, että eikö tuollainen olisi kiva sitten joskus. Lapset hihkuvat vanhemmiltaan mahdollisuutta päästä kyytiin. Vanhukset joko ihastelevat tarjottimelle asetettuja söpöläisiä tai säikähtävät — riippuen mistä suunnasta on tulossa.

4) Babboella ei vaihteiden rajallisuuden vuoksi pääse kauhean kovaa vauhtia posottamaan, mutta kanssakulkijoiden vuoksi se lienee hyväkin asia. Maltillinen vauhti myös rauhoitti pyöräilyä ja teki siitä leppoisampaa, ei aina tarvitse sotkea paita hiessä paikasta toiseen.

5) Ehkä merkittävin haaste pyörän kanssa oli tiukat ylämäet, joita Turussa riittää ihan kiitettävästi. Hankalinta oli punaiset valot keskellä ylämäkeä. Pyörää on raskas taluttaa, mutta myöskään polkeminen ei onnistu kovin tiukassa mäessä vaihteiden rajallisuuden vuoksi. Tämä seikka vaatii lähinnä jonkunlaista reittisuunnittelua.

6) Lapset viihtyivät pyörän kyydissä erinomaisesti. Matkanteko on rentoa, kun voi jutustella, kuunnella lasten höpötyksiä ja lauluja ja toisaalta ojennella huonoina hetkinä pähkinöitä.

7) Yksi äärimmäisen turhauttava asia pyöräilyssä ylipäätään ovat erilaiset kynnykset. Toki kun pyörän edessä on laatikko, on kynnyksiin suhtauduttava nöyrästi. Mutta se, kun keskellä mukavaa alamäkeä on risteys ja pyörätiessä mojovat kynnykset. Tai se, kun ylittää tietä, autot odottavat ja joutuu lähes pysähtymään, jotta saa ylitettyä kynnyksen kohtuullisesti. Se suututtaa. Tässä viestini liikennesuunnittelijoille ja katutyypeille: laittakaa pyöräteihin saman verran kynnyksiä kuin autoteihin. Eli ei yhtään.

 

Näillä sanoilla Babboe-lainatiimi kiittää. Kuukausi kanssasi oli antoisa! Nyt tuntuu piha vähän tyhjältä: sinusta tuli jo osa meidän poppoota, arjen ahertaja, kassien kantaja, lasten naurattaja. Ja sinun siunattu akkusi antoi voimaa silloin, kun se meiltä muilta meinasi loppua. Kiitokset meiltä kaikilta!

 

Reipasta talvea toivottelevat

Riikka, Santra, Vinski ja Lennu


Kommentoi (2)