Koppi ja kettinki

Teksti: | Julkaistu 30.7.2013

Moi, tässä on Aleksi.

Pyörä on nyt siis tilattu, ja toimitusajaksi on annettu 1-2 viikkoa. Tätä nykyä pelkkä ruumiini on työpaikalla läsnä muttereita inventoimassa — mieleni kurvailee Aurajoen silloilla laatikko täynnä belgialaista maalaisolutta. Haluan siis pyörän tänne ja nopeasti. Unelmoinnin lisäksi pitäisi kai vierailla todellisuudessakin.

Ainakin voisi huolehtia, ettei arvokas koje joudu rosmojen kynsiin. Lisäksi olisi kiva saada pyörälle jonkinlainen sadesuoja. Onneksi Tavarafillarista löytyy reilusti niksejä sekä varkauksien ehkäisemiseen että riittävän sääsuojan kehittelyyn.

Asumme vanhalla puutaloalueella eikä taloyhtiöllämme ole lukittavia säilytystiloja polkupyörille, joten säilytys jää omalle vastuullemme. Tällä hetkellä suunnitelmana on etsiä mahdollisimman paksua karaistua metalliketjua, jolla laatikkopyörä lukitaan taloomme kiinni. Aiomme käydä läpi Turun alueen rautakaupat sekä ammattilaisten nostovälineliikkeet ja raportoida halvimmat lähteet.

Otin kuvan ja mitat pihasta niin saa rauhassa miettiä mihin pyörän lukitsisi ja onko sadekatokselle tilaa ensinkään. Ehdotuksia? Nostolenkki tuohon betoniin vai pitkä ketju tikkaisiin asti?

 

 babboepiha

 

Terveisin, A

 

Moi, tässä on Laura.

Kröhöm, herra Aleksi, jäiköhän jotain kertomatta Haluaisitko vielä avautua ideastasi rakentaa pyörälle ikioma talo etupihallemme? Materiaalina toimisivat jämäpuut ja lopputulos olisi kuulemma mahdollisimman tyylikäs. “Mahdollisimman”-sana tuossa fraasissa jättää sen verran tulkinnanvaraa, ettei idea ole mennyt läpi kotitalouden esteettisessä valiokunnassa. Lisäksi idea tuntuu minusta jotenkin järjettömältä. Eikö pelkkä pressu riittäisi?

No, ei me mitään tiedetä. Te tiedätte. Kertokaa toki.

Terveisin, L


Kommentoi (8)


Palikkatesti

Teksti: | Julkaistu 29.7.2013

Piinaviikot meneillä. Pyörän tuloon on vielä XX päivää. Kyllä, kaksi äksää. Tähän väliin syvä huokaus. Tahtoo treenaamaan Biggailua!

Tulisikohan vekotin nopeammin, jos maanittelisi hiukan? Kokeiltiin mökillä navetasta löytyneillä vintagepalikoilla.

IMG_3360

IMG_3370

Sillä aikaa, kun me lasten kanssa pelasimme palikoilla, Aleksi pohti tulevan pyörämme säilytystä. Siitä lisää huomisaamuna!


Kommentoi (1)


Suuri päätös

Teksti: | Julkaistu 24.7.2013

Tämän piti olla läpihuutojuttu. Ennen koeajoja Aleksi lausahti kerran, että ”eihän me oikeastaan olla kiinnostuneita kuin siitä kolmipyöräisestä”. Ja niinhän se oli. Luulimme, että valinta olisi äärettömän helppo.

Mutta sitten testasimme Babboe Cityn, eli merkin kaksipyöräisen mallin. Se oli yllättävän vakaa ja ihastuttavan ketterä. Kun yhtälöön lisätään se, että siinä missä kaksipyöräisen perhepyörän tekniikan tajuaa heti, kolmipyöräisellä ajaminen muistuttaa aluksi Bambin kävelyharjoituksia (apua, apua, apua! Mitä tapahtuu, mitä tapahtuu, mitä tapahtuu!), Cityn vetovoima oli huikea.

 

Mutta kun mutta kun. Toinen meistä lopetti päivätyöt jo vuosia sitten, jotta ei koskaan olisi kiire. Toinen taas on muuten vain tunnettu lehmän temperamentistaan. Meidän ei tarvitse suhata ja sukkuloida. Voimme rullata kuin kilpikonnat. (Odottelemme yhä niitä kuuluisia ruuhkavuosia, vaikka meillä on jo lapsia, töitä ja harrastuksia. Olemme laiskiaisia, jotka pitävät kalenterit suhteellisen tyhjinä.)

Etsimme muutenkin the laiskiaisen valintaa. Pyörää, jonka selästä ei tarvitse hypätä alas ennen kuin jarruttaa perillä. Jonka selässä voi ottaa torkut ja lukea Anna Kareninan, tuosta noin vaan.

Korkea laatikko oli meistä aivan huippu.

Vain ajotekniikan hämmentävyys mietitytti. Aleksi muistutti minulle Big-testin kotimatkalla, etten voisi perustaa omaa päätöstäni sille, etten oppinut kolmipyöräisen tekniikkaa kymmenessä minuutissa (tai edes puolessa tunnissa). Se veisi kuulemma päivän, korkeintaan kaksi, ja olisi sitten ilmiselvää ja ongelmatonta. Päätin uskoa – ehkä sitten, että ostin kuitenkin kaksi vuotta sitten reippaasti satavuotiaan puutaloasunnon, jonka vinouteen en voinut uskoa tottuvani. Nyt en huomaa koko asiaa, vaikka monet vieraamme suunnilleen kierivät huoneen nurkasta toiseen ja diagnosoivat itselleen sisäkorvan häiriötilan välittömästi meille saavuttuaan. Tottumiskysymys tämäkin – näin tahdon uskoa.

Babboe Big. Me tahdomme sinut.

Valinta ei siis tosiaan ollut helppo. Muistutimme kilvan toisillemme, ettei tässä ole kysymys mistään ikiaikaisesta liitosta. On lupa vaihtaa. Jos mieli joskus muuttuu, vekottimen jälleenmyyntiarvo on oivallinen. Kolmipyörä on varmasti vähintäänkin hyvä aloittelupyörä noviiseille. Ja mahdollisesti ikirakkaus – se jää nähtäväksi. Ei muuta kuin Babboen verkkokauppaan klikkailemaan! (Jos päädyt samoihin puuhiin samaan osoitteeseen, muista lojaalin lukijan alennuskoodi!)

Kiitos vielä kummallekin koeajon tarjonneelle perheelle! Ymmärsimme kummankin valintaa ja valintaperusteita kaikilta osin.

 

kuvab

Kuvan nainen ei liity tapaukseenTai no sillä tavalla liittyy, että hänkin ajaa Babboe Bigiä. Niin mäkin – kohta! Hurraa ja ylävitonen, mysteerinainen!


Kommentoi (8)



Neitsytajelu: Babboe Big

Teksti: | Julkaistu 21.7.2013

Ensimmäinen ajatukseni, kun Babboe Big on polkaistu liikkeelle: mitä tämä nyt oikein on? Pyörällä ajamista tämä ei nimittäin ole, jos pyörällä ajaminen on sitä hommaa, jota olen tehnyt elämäni 32,5 ensimmäistä vuotta (no okei, miinusta pari sieltä alkupäästä). Aleksin ensimmäinen ajatus, kun Babboe Big on polkaistu liikkeelle: jaa tää on tätä. Kuin ajais sähköpukkia varastohommissa.

IMG_3093

Minä, joka en ole perehtynyt lavansiirtovaunujen mekaniikkaan työpaikallani, olen aluksi aivan pihalla. Meinaan pillahtaa itkuun, kun en yhtään tajua, miten tätä vehjettä oikein hallitaan. Kerrottakoon siis selkokielellä heti alkuun: kaksi- ja kolmipyöräisen perhepyörän ajamisella ei ole mitään yhteistä. No, se lapsi siellä laatikossa. Mutta siihen se jää. Kolmipyöräisen ajotekniikan sisäistäminen vie hetken – eikä ihan lyhyen hetkenkään. Pyörän etupyörät ja laatikko elävät omaa elämäänsä, minun peppuni ja pyörän takaosa omaansa. Jos tätä lainalaisuutta vastaan yrittää taistella, ajaminen on hankalaa.

Lisäksi minun kaaliini ei meinaa upota, että pyöriä on kolme. Tämä vekotin ei kaadu, vaikka kuinka yrittäisin. Kun jarrutan, hyppään vaistomaisesti alas tukemaan pyörää pystyssä. Aleksi tirskuu ja pyörittelee silmiään. Miten vaikeaa voi olla tajuta, että ei tarvitse kuin jarruttaa – ja jatkaa istumista? Käsittämätöntä!

Kolmipyöräisessä on sulattamista. Pyörää tulee tasapainotettua nojaamalla voimakkaasti ties mihin suuntaan, kunnes tajuaa, että itse asiassa ”vastaan pyristeleminen” pahentaa tilannetta. Lisäksi pyörän epävakaus on ylipäätäänkin pelkkä tuntemus. Heti, kun menoa katselee muualta kuin satulasta ja näkee kaksi valtavaa etupyörää, alkaa huvittaa. Vakaampaa menopeliä ei varmasti ole olemassakaan! Mutta tuo omituinen lähtötunne. Siitä ei pääse ensimmäisellä ajolla ihan kokonaan eroon.

Mutta muutoin huokailen, että ai että: laatikko on mahtavan korkea, ja lapsi solahtaa sen sisään jotenkin paremmin (tai ehkä meno vain näyttää turvallisemmalta). Tilaa riittää (tosin ei nyt niin paljoa enempää kuin Cityssä – elleivät kaikki perheenjäsenet harrasta sellon soittoa ja kuljeta instrumenttejaan laatikossa yhtä aikaa). On niin naurettavan helppoa pysähtyä ja lähteä liikkeelle, kun satulassa voi ensin ottaa torkut ja kuoria perunoita. Pysähtyä vaikka keskelle ylämäkeä kiroilemaan hetkeksi. Minkään tukijalan kanssa ei tarvitse pelata: Big senkun nököttää omin voiminensa enkä saisi sitä kumoon, vaikka kuinka haluaisin.

Pelkoni siitä, että polkeminen olisi kovin raskasta, on sekin turha. On totta, että kurvit eivät suju yhtä ketterästi kuin Citylla. Kun U-käännän (joo, mä keksin just verbin) pyörän taluttaen tiellä, tuntuu kuin parkkeeraisi autoa. Vähän peruutusta, vähän eteenpäin, taas peruutusta, lisää kääntämistä.. Mutta muuten etenen iisisti rullaillen. Kun kytken sähkön päälle, vähäinenkin ponnistelu on tiessään. Hurrrrr vaan.

leksus

Aleksin muistiinpanot / Babboe Big

1) Kolmipyöräisellä ajo on pirun helppoa, kun löytää oikean ajoasennon. Älä ohjaa pyörää muuttamalla kehon painopistettä, vaan anna käsien levätä ohjaustangolla. Pyörää ohjataan vain pienillä kädenliikkeillä.

2) Käänteissä joutuu nojaamaan hieman epäluontevasti ulospäin. Testiajolla tähän ei ehdi tottua.

3) Sähköavun säätö oli Cityssa mukavampi, koska siinä oli tarjolla kolme eri nopeutta. Bigissä vaihtoehdot ovat päällä, pois tai mäkibuusteri, jota täytyy pitää koko ajan pohjassa.

4) Cityssä sähkömoottorin akku sijaitsee laatikossa istuimen alla, Bigissä taas takatarakan alla, josta sen sai huomattavasti helpommin liu’utettua pois latausta varten.

5) Big on Citya raskaampi ja kömpelömpi, mutta itseäni se ei ainakaan tässä vaiheessa haittaa.

 

Suuntaamme kotiin entistäkin hämmentyneempinä. Olen jopa hieman kiukkuinen, että joudumme tekemään valinnan. Kummassakin on eittämättä puolensa. Ollapa miljonääri ja hankkia molemmat! Mutta ei olla, ei. Päätös on tehtävä – ja pian, että päästään polkemaan. Kerromme teille keskiviikkoaamuna, kumpi lähtee tilaukseen. (Koittakaa nyt kuitenkin saada nukuttua. Eh-heh.)

 

Ps. Ystävällinen pyöränlainaaja löytyi tälläkin kertaa Tavarafillarin foorumin kautta samasta kaupungista. Hallelujaa! (Ja kiitos kovasti vielä.)

Pps. Podetko Babboe-kuumetta? Alennuskoodilla LAURA saat 50 euroa alennusta lisävarusteista, mikäli hankit ikioman Babboen. Klikkaa tarkemmat ohjeet täältä! Pohjolan oloissa ainakin sadesuoja on aika olennainen lisuke.  (En minä toki tätä hyvää hyvyyttäni vinkkaa – me saamme ostoistanne pienen bonuksen. Ssshh.)


Kommentoi (3)


Neitsytajelu: Babboe City

Teksti: | Julkaistu 17.7.2013

Ensimmäinen ajatukseni: jumankekka se on pitkä. Aleksin ensimmäinen ajatus: jumankekka se on pitkä.

Koeajo #1 on starttaamassa turkulaisen Hannan perheen hiekkaisella kotikadulla. (Tämä ennalta tuntematon perhe bongattiin Tavarafillarin foorumilta, joka on pullollaan vieraanvaraisia perhepyöräilijöitä, jotka järjestävät mieluusti koeajoja useissakin Suomen kaupungeissa. Näppärää – ja korvaamaton apu pääkaupunkiseudun ulkopuolella! Kiitos vielä!) Testaamme ensin Babboe Cityn, joka on – myönnettäköön – lähtötilanteessa altavastaajan asemassa. Olemme jumittuneet ajatukseen kolmesta pyörästä.

Vaikka olemme katselleet sekä Cityn että Bigin kuvia pitkään, hartaasti ja monesta kulmasta, reaalihavainnot yllättävät. Ensin juuri pituus. Satulaan istuessa tuntuu, että etupyörä on sadan metrin päässä. Miten tämä kapistus voi pysyä pystyssä? Suhisen Aleksille, että en kehtaa kokeilla ajamista omistajaperheen edessä. Mitä jos mä kaadun. Mitä jos mä KUOLEN!

Siispä Aleksi ajaa ensin, eikä kuole. Uljas-vauvalle (9 kk) ei ole mukana vauvaistuinta tai vastaavaa, ja hänen istumisensa pehmustamattomalla penkillä on vielä hieman kiikun kaakun. Uljas siis kainaloon, Sulo laatikkoon ja turvavöihin. Pieni lippispää hihkuu. Ensimmäinen perheenjäsen: myyty. Muutamaa metriä myöhemmin Aleksikin on myyty.

IMG_3099

Aleksin muistiinpanot / Babboe City

1) Koeajoperheen isältä saatu vinkki on tärkeä: älä ajattele sitä, miten kaukana etupyörä on. Ensimmäisillä polkaisuilla vinkki ei kuitenkaan vielä mene perille, vaan meno on huteraa. Tekniikan hahmottaa kuitenkin hetkessä.

2) Sähköavun testaaminen on ensikertalaiselle outo kokemus: tuntuu kuin moottori ottaisi vallan. Moottori lakkaa toimimasta vasta pienellä viiveellä, kun on lopettanut polkemisen. Veto päättyy kuitenkin välittömästi jarrua painamalla, joten tähänkin tottuu nopeasti. Fyysinen uurastus on ohi: raskaimmankin mäen pyöräily onnistuu huhkimatta vaikka yhdellä kädellä. Näinhän voisi ajaa tuntikausia!

3) Pyörän pituudesta johtuen jyrkempi kääntyminen tuntui ainakin ensimmäisellä koeajolla haastavalta. Tämä saattoi johtua vain väärästä tekniikasta ja tottumattomuudesta.

4) Pyörä vaikuttaa laadukkaalta ja tukevalta eikä halpismateriaaleista kootulta.

5) On mahtavaa, kun aiemmin selän takaa kuikuillut lapsi on nyt näköetäisyydellä. Ajaminen on nyt yhteinen kokemus.

 

Koska Aleksi on varttia myöhemmin yhä hengissä, minäkin uskallan kokeilla. Tuntuman hakeminen vie hetken. Ajan hiljaa ja fillari tutisee, mutta en missään nimessä tunne kaatuvani (pahin pelkoni!). Sen huomaa heti: ohjattavuus on hyvä. Pyörä tuntuu reagoivan miltei pelkkään ajatukseenkin. Äärettömän ketterä. Yhdistelmä on jännä, koska pyörä on niin pitkä, että olen olettanut sen raskassoutuiseksi. Ei ole. Sulavasti liikkuva jättiankerias. Huomaan vasta kotona, etten ole muistannut testata koko sähköominaisuutta — niin kevyeltä polkeminen on tuntunut. Ajan ensin tyhjän laatikon kanssa, sitten lapsilastin kera. 15-kiloisen Sulon nouseminen kyytiin ei vaikuttanut ajettavuuteen mitenkään. Vautsi! Tätä en olisi ennalta uskonut.

IMG_3100

Käy ilmi, että Hannan perhe on myös alun perin unelmoinut Bigistä, mutta päätynyt sittenkin Cityyn. Se siksakkaa kuuliaisesti vilkkaalla rantakadullakin. Sillä pääsee lujaa. Laatikkoon mahtuu vaikka mitä. (Totta – laatikon koko on aivan passeli. Emme missään nimessä tarvitse isompaa, ellemme ala harrastaa tanskandoggilaumojen kuljetusta lähivuosina.) Perheen isä on pyörään niin rakastunut, että ajelisi sillä kuulemma yksinäänkin päivät pitkät. Miinusta tulee vain heppoisen oloisesta sadesuojasta — muuten pesue on ajokkinsa pauloissa.

 

Poistumme paikalta häkeltyneinä. City on niin paljon potentiaalisempi kuin ennalta oletimme. Bigin koeajoon on 24 tuntia aikaa. Miten tässä oikein käy?


Kommentoi (1)


Trendikästä

Teksti: | Julkaistu 12.7.2013

Kun on raskaana, näkee vauvamahoja kaikkialla. Kun on koliikkivauvan äiti, noteeraa muutkin henkihieverissä rääkyvien pirpanoiden vanhemmat kauppakeskuksessa (ja tekee mieli huutamaan, että I feel you!, mennä halaamaan ja/tai tarjoamaan kossua). Kun puuhaa laatikkopyörän hankinnan parissa, törmää perhepyöräilyjuttuihin kiihtyvällä tahdilla.

Viimeksi nyt, kun nostin jalat sohvapöydälle ja paneuduin lempijulkaisuuni Trendiin.

IMG_2966

Uusimmassa numerossa Amsterdamissa asuva suomalaiskoreografi listaa Amsterdamin pyöräilyilmiöt -top vitosen (erinomaiset pyörätiet, käytetyt Roetz-pyörät, lapset laatikoissa (whoomp! there it is!), kokoontaitettavat ajokit ja topakat säännöt). Kainalokuvassa freesi hollantilaisisä (miten hollantilaiset osaavatkin aina olla niin raikkaan ja hyvinvoivan näköisiä! Onko se se pyöräily?) roudaa kahta taaperoaan kaunihilla laatikkopyörällä. Ah, henkinen hollantilaisuus. Minulle se on olennainen osa laatikkopyöräkulttuurin viehätystä. Amsterdamissa kaikki on vähän paremmin. Ehkä kohta Turussa ja minunkin elämässäni. (Voi pyörä. Sinuun on ladattu kovat odotukset.)

Jutussa haastatellun koreografin nimi on muuten Cecilia Moisio. Pistää miettimään! Tietääkseni hän ei ole mitään sukua Tavarafillarin isälle, Teppo Moisiolle. Kukas lähtisi tutkimaan Moision sukuhaaraan liittyvää eriskummallista fillarifanitusgeeniä? Kai joku sukuseura voisi rahoittaa…

Suloista kesäviikonloppua!


Kommentoi (2)


Kahden vaiheilla

Teksti: | Julkaistu 11.7.2013

Tuumasta toimeen. Perheenjäsentarjokkaita on siis kaksi: Babboe City tai Babboe Big. Miten ihmeessä osaamme oikein valita? Onko City liian kiikkerä? Onko Big aivan liian iso kahden lapsen lastille? Kaksi vai kolme pyörää? Sähköä vai ei?

Tässä he ovat: Mr. Big, rva City.

big city

Koetamme saada ratkaisuun tolkkua kartoittamalla toiveemme.

 

Minun ehdottomat vaatimukseni fillarille kuuluvat seuraavasti:

– vakaa

– tyylikäs

Tyylikkyys — no, se on hallussa. Minusta molemmat pyöristä näyttävät erittäin hyviltä. Niitä voi myös tuunata kaiken maailman tarroilla, ja tarjolla on erilaisia laatikkovärejä ja -kuosejakin. Oi kääk. Tähän pohdintaan en uskalla lähteä vielä ollenkaan.

Vakaus on kuitenkin ehdottomasti tärkein juttu. Minulla on surkea tasapaino, ja pahin fobiani on, että saan pyörän jotenkin kaatumaan. Sivuston foorumia lukiessa käy ilmi, että vakauttakin on monen sorttista. Joku pyörä on vakaa lastattaessa, mutta kiikkerä kaarteissa. Toinen on vakaa hitaassa ajossa, toinen vasta vauhdissa. Minua pelottavat lastaukset, lähdöt ja jarrutukset. Olen niitä raivostuttavia pyöräilijöitä, jotka vaiheilevat toisinaan ehtimistään ja puolijarruttelevat töksähdellen risteyksessä (kerroinhan, etten ole ammattimainen polkija!): tarvitsen valtamerilaivaa muistuttavan vekottimen, joka ei vähästä keiku. Mikäli se tarkoittaa, että vimpainta on raskas polkea, olen valmis maksamaan tuon hinnan.

Toisaalta olen miltei rapakuntoinen. Pelkään hetkittäin sitä, etten saa koko laatikkopyörää liikkeelle. Ja Turku on täynnä kammottavia, jyrkkiä, korkeita kukkuloita. Hyydyn taatusti täysin.

Jatkan siis omaa listaani:

– sähköavusteinen

 

Avopuolison lista taas näyttää tältä:

– Tilaa tavaroille, jotta tarvitsisi mahdollisimman vähän käyttää autoa keskustassa. (Apua! Nyt se paljastui. Meillä on auto. Haluamme kuitenkin tehdä siitä mahdollisimman tarpeettoman. Älkää kivittäkö.)

– Jämäkkä. Hyvät liitososat ja tukeva runko. Ei Bilteman pehmeää kiinametallia.

 

Selvä.

Mutta täyttävätkö kummatkin nämä kaikki kriteerit? Tulen hulluksi. Tämän voi testata vain koeajamalla pyörät. Siitä lisää pian! Ensimmäinen koeajo on nimittäin lyöty lukkoon. Ensi viikolla laitetaan pyörä tilaukseen! Jännää.


Kommentoi (13)


Matka alkaa!

Teksti: | Julkaistu 8.7.2013

Tervetuloa Tavarafillarin uuteen blogiin! Tästä se lähtee: perheemme kolmannen pyörän metsästys. Mummopyörät, muoviset lastenistuimet ja city-Jopot ovat hallussa. Nyt haaveenamme on löytää menopeli, johon sulloa melkein koko pesueemme. Olemme länsimaisia normeja noudatteleva ydinperhe: meitä on neljä – äiti, isä, vauva ja taapero.

Ja kuulkaas: emme ole pyörähifistelijöitä, vaan innokkaita ja uteliaita ummikkoja. Emme ole huippukuntoisia himofillaroijia, vaan rapakuntoisia laiskiaisia. (Tiedä siis lukiessa: jos me pystymme tähän, pystyt sinäkin.) Haaveilemme helposta, rennosta ja tyylikkäästä laatikkopyörästä. Sitä käytetään ennen kaikkea kepeään kaupunkiajoon, mutta toki toivomme salaa, että pyörä muuttaa meidät vaihvihkaa Vähän Paremmiksi Ihmisiksi: sellaisiksi, jotka polkaisevat luontoretkelle sunnuntaina ja lopulta köröttävät koko saariston rengastien ympäri tuosta noin vain. Sellaisiksi, joilla on haarniskan vahvuiset reisilihakset. Sellaisiksi, joiden tukka tuivertuu ajaessa hunnuksi niskaan – ei sokaisevaksi matoksi naamalle. Katsotaan, miten käy.

Tavarafillari ja Babboe ovat luvanneet auttaa: saamme käyttöömme valitsemamme pyörän ja lupaamme raportoida rehellisesti, onko vekotin maineensa ja hintansa veroinen. Toivomme, että pähkäilymme antavat jotakin muillekin laatikkopyörän hankintaa harkitseville. Hypätkää tarakalle, pääsette mukaan. Eiku siis laatikkoon. Pirskeet pyörähtävät käyntiin nyt! Kippis!

Uudet ystävänne,

Laura, Aleksi, Sulo ja Uljas

IMG_2155

Ps. Tähdennettäköön vielä, että emme ole fillarinörttejä. (Ainakaan vielä.) Tykkäämme puhua paljon muustakin kuin pyöräteknisistä seikoista. Siksi Kolmannessa pyörässä höpötetään paljosta muustakin: sivutaan arkea lasten kanssa, mutta myös poljetaan välillä perhettä karkuun. Leivotaan epäonnistuneita kakkuja ja kaadetaan lasiin kuohuvaa. Tutkitaan Turkua ja matkataan kauemmas. Koukataan sivupoluille, kun siltä tuntuu.


Kommentoi (4)