Avoin kirje Classic City -polkupyörälleni

Teksti: | Julkaistu 13.8.2013

Mennään suoraan asiaan: minä. Jätän. Sinut. Nyt. Ja toisin kuin erokeskusteluissa on tapana pitkin hampain hokea: vika on sinussa, ei minussa.

Älä itke. Eivät vuotemme ihan paskoja ole olleet. Olet kuljettanut minua Helsingin Käpylässä pitkin Koskelantien bulevardia. Vaeltanut kanssani Vanhankaupungin lahden rannoilla. Vienyt siirtolapuutarhamökin pihalle Pakilaan.

Lopulta olet astunut kanssani InterCity-junaan ja muuttanut pysyvästi Turkuun. Ahterini on levännyt sinua vasten sinkkuna ja sitten taas sitoutuneena. Ensin kreisibailaajana, sitten äitinä. Sitten kreisibailaavana äitinä.

Mutta kun arkemme ei toimi. On aika toitottaa tämä ääneen: korisi on liian pieni. Sinulla ei voi kuljettaa hevon hemmettiäkään. En tahdo noukkia pudonneita porkkanoita ja lenteleviä raejuustopurkkeja enää kertaakaan ajoradalta. En tahdo köyttää perunasäkkejä kömpelösti lastenistuimeen.

IMG_3417 IMG_3414

Liittyykö päätökseeni kolmansia osapuolia? Kyllä. Minulla on kolmas pyörä. Hänen nimikirjaimensa ovat B.B. mutta kyse ei ole Brigitte Bardot’sta (eikä edes kenestäkään Big Brother -kilpailijasta).

Yhteinen tiemme on siis poljettu loppuun. Pakkaa kassisi ja häivy. Kiitos ja anteeksi.

Tykkäsitkö blogista? Osta uusi Babboen perhepyörä ja käytä koodia LAURA. Saat 50 euron alennuksen lisävarusteista ja meidän perhe saa pienen palkkion hyvästä työstä!

Lue lisää!


Aihe(et):

Ilmoitus

Kommentit

2 vastausta postaukseen “Avoin kirje Classic City -polkupyörälleni”

  1. Samppi

    Hö. Jos se on ehjä ja sille ei ole muuta käyttöä, niin luulisi niitäkin hetkiä olevan, jolloin ei tarvitse hirmumäärää tavaraa tai lapsia rontata. Vaihtaisin kyllä tavallisen pyörän laatikkopyörään, saadakseni laatikkopyörän, mutta en luopuisi tavallisesta, vaikka minulla olisi laatikkopyörä.

    Mutta enhän minä tiedä, onko sille pyörälle jo jotain muuta fiksua käyttöä. Ja toisaalta, kun olen autoton, asioihin suhtautuu hieman eri tavalla.

    Vastaa
  2. Teppo

    Uudet rakkaat voi muuttaa elämää isosti.

    @heidi n Hybridi on hylättynä ullakolle, kun rakkaus on kuollut. Mun Krossarilla oli sama kohtalo, mutta se löysi uuden nuoren rakkauden aika helposti. Tällä hybridillä on vähän huonot suhdemarkkinat – aika on vähän ajanut tyylin ohi, ja pitäisi osata tinkiä vähän vaatimuksista.

    Saa nähdä, miten sun Classicille käy

    Vastaa

Jätä kommentti